Tanssi- ja bileorkesteri Sininen Huvimaja 

tanssiorkesteri helsinki tanssibändi
 

Kansikuvamme on ikuistettu keikalla vuonna 1999.
Se näkyy olevan se keikka, jolla pianistimme Heikki hipelöi oikealla etusormellaan Es-kosketinta. Koskettavaa!


Yleistä

Orkesteri täytti 22 vuotta 28.2.2010.
Nykyinen kokoonpano on suunnilleen versio 2.3 

Keikkamme ovat pääasiassa

  1. häitä
  2. vihkiäisiä
  3. tilaisuuksia joissa ihmiset menevät naimisiin.
No, ei sentään, mukaan sopii syntymäpäiviä, firmojen juhlia, väitöskaronkkoja ja loppuvuonna pikkujouluja. Yksityistilaisuuksia siis lähinnä.

Pyrimme järjestämään kerran tai pari vuodessa julkisen keikan, koska ei meillä varsinaisesti ole mitään salattavaa. Tai jos on, niin se on kyllä todella hyvin salattu tämän sivun ylläpitäjältäkin.

Olemme käyneet soittelemassa studiossa, ja heinäkuussa 2008 ilmoille pelmahti "soittokuntauudistus" -levy, jonka kantavana teemana on "Suomalaisen miehen kosmeettinen yksinäisyys". (Ei, siinä EI ole kirjoitusvirhettä.)
*** Tekijänoikeussyistä täällä ei ole levynäytettä ***

Studioiduimme myös marraskuisena viikonloppuna 2009 purkittamaan laulajamme Eeron omaa tuotantoa. Miksausta odotellaan...

Joskus ihmiset kyselevät, että mistä me oikein ollaan kotoisin.
Helmikuussa 2010 asuimme keskimäärin täällä (punainen täplä kartan keskellä).


Ohjelmisto

Toimimme pääasiassa tanssi- ja bileorkesterina, joten soittamamme musiikki on paikoitellen hyvinkin tanssittavaa laatua. Vanhempi tanssimusiikki valsseineen, humppineen, tangoineen ja mitäkaikkeaniitänytonkaan-neen onnistuu kyllä. Uudempi tanssimusiikki, esimerkiksi Rock'n Roll (joka on vasta noin 50 vuotta vanhaa), diskorytke, funky, useammanlainen poppi ja iskelmä luonnistuvat myös. Emme vierasta edes kieli-korvassa-nojailtavia balladeja. Tarvittaessa nitkautamme yleisön selkänikamat kohdalleen/kohdaltaan raisun soulin ja sykkivän lattarimusiikin avulla.


Nykyinen kokoonpanomme

  • Heikki, Piano 
  • Itu, Basso 
  • Ville, Rummut
  • Lauri, Perkussiot
  • Esa, Kitara 
  • Uke, Alttosaksofoni ja huilu  - "Soittaja soittaa, haitaristi haittaa ja huilisti huilaa"
  • Giacomo, Tenorisaksofoni
  • Tuomas L, Trumpetti
  • Eero, Laulu 
  • Sami, Laulu
  • Elina, Laulu
  • Kaisa, Laulu

  • Tuomas S, Congat (virkavapaalla Brysselissä)
  • Jussi, Laulu (virkavapaalla Brysselissä)
  • Liisa, Laulu  (kun kiireiltään ehtii)
Vakiokokoonpanon lisäksi orkesterissamme on vieraillut useita tuuraajia. Parin tuuraajan kommentit:

"Tämä bändi on tuuraajan painajainen"
"Tämä bändi tarjosi elämäni parhaan iskelmäkokemuksen"

Ota noista sitten selvä...

Yleisän reaktiot ovat olleet kauttaaltaan myönteisiä. Tässä esimerkki riipaisevammasta päästä:

"Mun psyyke ei kestä, jos te lopetatte nyt!!!"


Riveissämme on käväissyt soittamassa tai laulamassa muutama tunnetumpikin henkilö, kuten Claes Andersson, Essi Wuorela, Paula Lehtomäki, Mikko Kilkkinen ja Muska.

Harjoituskämpällemme pyytämättä ja yllätyksenä pelmahtanut nuori mies luonnehti orkesteriamme toisella kotimaisella: En skitbra band!


Kuvia

Ennen keikkaa vuonna 2004 (Eeroa sijaistaa Panu K)
Keikan jälkeen vuonna 2008... Tilaisitko näiltä miehiltä kolme settiä tanssimusiikkia?

Tuomas testasi uutta digikameraansa 9.4.06 studiolla. Täyttä varmuutta Tuomaksen motiiveista ei ole vielä saatu. Tässä kuitenkin muutama otos:

Eero laulaa
Eero rämpyttää ja Uke löllii
Hessu varmistaa seinän vertikaalista statusta
Pa-nu ta-vaa leh-te-ä

Joitakin keikkakuvia on nähtävillä vanhojen keikkojen sivulla.


Keikkatilaus

Alla olevalla lomakkeella voit lähettää Siniselle Huvimajalle keikkatarjouksen tai muuten vain ihailijapostia! Vaihtoehtoisesti voit laittaa postia suoraan osoitteeseen kalevi.keinanen (ät) haaga-helia.fi

Toimimme pääasiassa pääkaupunkiseudulla tai sen liepeillä. Keikkahintamme ei riipu paikalle pääsevien soittajien tai laulajien määrästä ja esiinnymme mieluiten isolla porukalla.

Katso myös kalenterista mille päivämäärille on jo keikkaa pukkaamassa.

Nimesi
Sähköpostisi
Asia