Vapaus, veljeys, tasa-arvo? oli ITK-konferenssin teemana vuonna
2000, jolloin konferenssi taas kerran löi aikaisempien konferenssien
yleisöennätykset. Jarmo Viteli julisti, että vuonna 1989,
jolloin ensimmäisen kerran kokoonnuttiin Hämeenlinnaan ITK-konferenssiin,
tapahtumaa päätettiin järjestää seuraavien kymmenen
vuoden ajan. Mutta nyt päätettiin, että sitä järjestetään
ikuisesti.
Tämän yhdennentoista ITK-konferenssin järjestelystä
vastasivat entiseen tapaan Hämeen kesäyliopisto ja Tampereen
yliopisto yhteistyössä Hämeen ammattikorkeakoulun, Kanta-Hämeen
tietotekniikkayhdistyksen, Tieto- ja viestintätekniikan oppimiskeskuksen,
Luokanopettajaliiton, MAOLin ja opetushallituksen kanssa. Konferenssin
ohjelma löytyy osoitteesta http://www.uta.fi/konferenssi/itk.
Timo Väliharju painotti avauspuheenvuorossaan strategian tärkeyttä. Hänellä oli mielenkiintoinen hahmotelma oppimisen kolmesta tasosta:
Kun materiaalia tehdään verkkoon, pitää miettiä
ja jäsennellä ihan uudella tavalla kaikki se, mikä normaalissa
opetustilanteessa tapahtuu selkäytimellä.
Oppimisympäristöjen merkitys nousee tärkeäksi verkko-oppimisen lisääntyessä. Kun jokainen opettaja haluaisi opintojaksoonsa keskustelu- ja chat-ryhmiä, ei teknistä tukea riitä kaikille. Ajasta ja paikasta vapauttava verkko-oppiminen taas lisääntyy osin siksi, ettei opiskelijoilla enää tunnu olevan aikaa tulla luennoille tiettyyn kelloaikaan.
Projektioppimisessa yhden opettajan aika ei millään riitä tukemaan kaikkia projekteja, ja siksi vertaistuki on tärkeää. Sama mallihan toimii työelämässäkin. Virtuaaliprojektit eivät Hannu Markkasen mukaan vielä toimi, koska video ja audio eivät kulje verkossa kunnolla, mutta vertaiskatselmukset ovat tyypillisiä keskusteluryhmäsovelluksia. Ympäristössä käytetään myös vertaisvalmennusta, joka tarkoittaa sitä, että vanhemmat opiskelijat perehdyttävät nuoremmat opiskelijat tähän oppimisympäristöön.
EVTEK on partnerina mukana Gentle WBT -kehityksessä, joka toimii Linuxin kehitystyön tyyppisesti. Ympäristön käyttöliittymä tehdään web-lomakkeilla eikä mitään erillistä ohjelmointia tarvita. Ympäristö tomii Linux Apache -severissä ja pohjautuu metadata-ajatteluun. Siinä on oliopohjainen tietokanta ja dynaamiset rakenne-elementit. Katkenneet linkit poistuvat automaattisesti.
Hannu Markkanen demosi ympäristöä, joka löytyy osoitteesta http://wbt.iicm.edu. Ympäristö ei ole rahalla ostettavissa, mutta sitä pääsee kokeilemaan. Materiaalin voi kopioida toisen serverin hakemistoihin. Ideana on, että materiaalit eivät ole tietyn opettajan yksityisomaisuutta vaan niitä voidaan jakaa oppilaitoksessa. Ympäristöön voi tehdä muistiinpanoja, jotka voi määritellä julkisiksi, yksityisiksi tai tiimikohtaisiksi.
Juha-Pekka Kohvakka painotti järkevästi, että käyttöönotossa 80 % sijoituksesta tehdään oman henkilöstön osaamiseen eikä laitteistoon. Jos tämä osaaminen ostetaan ulkoa, se maksetaan rahana, sisältä ostettaessa se maksetaan työaikana. Ongelmahan ei ole ongelma, jos siitä selvitään rahalla. Lotus Learning Spacen hinnoittelussa näkyvät nämä kaikki kustannukset toisin kuin kilpailijoilla.
Juha-Pekka Kohvakka ei usko sataprosenttiseen verkko-opiskeluun, koska hänen mukaansa vallitseva oppimiskäsitys on edelleen sellainen, että mennään luokkaan ja kuunnellaan.
Lotus Learning Spacesta löytyy demo osoitteesta http://olga.proximia.com.
Verkko-opettamisen alun harhaa on, että opettajan pitäisi tehdä kaikki itse. Kustantajat tuottavat kirjat ja opettajat opiskelijoiden ohjeet. Esimerkiksi opetus - tai kyse ei itse asiassa ollut opetuksesta vaan jatkuvasta vuorovaikutuksesta - voisi edetä niin, että tiistaina on videoneuvottelu, jossa annetaan tehtävät, jotka palautetaan torstaina ja opettaja lähettää palautteen tehtävistä viikonlopulla.
Verkko-oppimisessa painotetaan aika- ja paikkariippumattomuutta. Pitää kuitenkin muistaa, että jos ei mene parin tunnin luennolle klo 12, niin kyseinen pari tuntia pitää kuitenkin jostain kohtaa kalenteria varata. Verkko-oppiminen ei myöskään Petri Siekkisen mukaan ole perinteistä opetusta edullisempaa, jos opetuksen laatu halutaan pitää samana. Kyse on vain erilaisesta opiskelusta.
Lopuksi Petri Siekkinen muistutti, että opettajan tehtävä on opettaa, ja joku muu tekee opiskelijoille käyttäjätunnukset oppimisympäristöön.
WebCT ei sisällä yhteisiä kirjastoja. Ideana on, että jokainen kurssi on opettajan oma ja muut eivät tule sitä sorkkimaan.
Ari Leino sopi perjantain ja lauantain välisenä yönä, että kaikki halukkaat suomalaiset saavat WebCT:n version 2.1 beetatestaukseen. Se on haettavissa 19.4.2000 osoitteesta http://salima.tkk.utu.fi. Sitä voi kokeilla ilmaiseksi ja jos sitä haluaa käyttää, maksaa lisenssiavaimesta. Isoissa taloissa, kuten Turun yliopistossa, WebCT:n hinta on noin 5 mk/käyttäjä/vuosi.
Esa Niemi esitteli oppimisympäristöt TelsiPro ja LC Profiler, joita on kehitetty Oulun yliopistossa. Esityksessä erittäin mieleenpainuvaa oli toisaalta pelisääntöjen ja tekijänoikeuksien korostaminen - kopioimalla on helppo rikkoa tekijänoikeuksia - toisaalta verkko-oppimisympäristöä kuvaavat tilastot: 75 opiskelijaa oli saanut aikaan 275 kansiota, 585 dokumenttia ja 2903 viestiä. Lähetettyjä viestejä, joista ilmeisesti osa oli poistettu, oli 4728, luettuja viestejä (kun moni henkilö luki saman viestin) oli 52 461 ja levytilaa oli käytetty 20 Mt. Tämän kaiken hallitsemiseksi opettajan pitää kehittää jokin strategia, koska opiskelijan läsnäolon verkossa huomaa vasta kun hän tekee jotain - toisin kuin luokassa.
Soneran ympäristö skaalautuu 10 000:lle yhtaikaiselle
käyttäjälle. Sonera tarjoaa työtilaa asiakkaalle välittömästi
viikoksi tai vaikka vuodeksi, samoin koulutusta ja tukipalveluita. Koulutuksella
pyritään mahdollisuuksien ideointiin eikä käyttöliittymän
opetteluun. Soneran ympäristön avausmaksu on 200 mk ja työtila
(1 mk + alv)/Mt/viikko. Vuokrattava minimitila on 10 Mt ja suositus 20
Mt/käyttäjä/viikko.
Soneran ympäristössä ei ole arviointi- eikä testityökaluja, mutta niitä voidaan hankkia muualta ja integroida tähän. Ympäristössä korostuvat viestinnälliset ominaisuudet. Opiskelijat pääsevät toistensa työpöydille ja voivat yhdessä työstää mitä tahansa dokumenttia, jos heillä on käytössään samat työkalut. Ympäristössä voidaan suunnittelupöydän avulla toteuttaa suunnitteluketju esim. uuden kännykkäkuoren suunnittelemiseksi.
Soneran oppimisympäristön tuotannollinen koekäyttö alkaa toukokuussa.
Lisäksi ympäristöstä löytyy tiimityötila
sekä oma työtila. Ylläpitäjillä on työtilat
myös tiimi- ja käyttäjäprofiilien hallintaan, alueiden
hallintaan, hakusanojen yllpitoon sekä opetusmateriaalien ja tehtävien
luontiin.
WOPPI-ympäristössä opetuskurssin perustamismaksu on 12 000 mk. Käyttäjäkohtainen aloitusmaksu on 100 mk. Tunnukset ja koulutus maksavat 49 mk/käyttäjä/kk. Kaikkiin hintoihin tulee lisäksi alv.
Workshopin loppukeskustelussa ihmeteltiin, millä perustein näistä päivän aikana esitellyistä oppimisympäristöistä voisi valita sen oikean ja parhaan. Helena Savolainen totesi realistisesti, että jos maailmalla on yli 3000 oppimisympäristöä, niin yhtään sellaista, joka olisi kaikille hyvä, ei vielä ole tehty.
Erno Lehtinen rakensi esityksensä Ranskan vallankumouksen teemoille Vapaus, Veljeys, Tasa-arvoisuus. Vapaus innoitti hänet visioimaan, miten verkko-oppiminen antaa lapsille mahdollisuuden oppia ohi virallisen opetustarjonnan, kun he edellisenä päivänä etsivät verkosta tunnilla käsiteltävästä aiheesta enemmän tietoa kuin opettaja koskaan voisi tarjota. Kolikon toinen puoli on eettisesti arveluttava materiaali, joka on verkossa kaikkien saatavilla. Erno Lehtinen totesi, että meidät on saatu vapaasti ajattelemaan muodin mukaan ilman, että kyseenalaistaisimme tällaisten ajatusten perusteita.
Veljeydestä hän totesi ensin, että koko käsite on sukupuolisesti vinoutunut. Hänen mielestään elektroninen viestintä ja tiedonvälitys tuovat uusia mahdollisuuksia vaihtoehtokulttuureille ja veljeydelle.
Tasa-arvosta hän totesi, että toisalta tekniikan kehitys antaa mahdollisuuden tasa-arvon lisäämiselle, mutta toisaalta koulutuksen rakentaminen tekniikan varaan saattaa vähentää tasa-arvoa ja suosia poikia. Tosin hän myönsi, etteivät viimeaikaiset tutkimukset enää tue tällaista käsitystä. Toisaalta koulutukseen pääsy Länsimaissa on lisääntynyt tekniikan kehityksen ansiosta, toisaalta verkko-opiskelussa on merkittävää se, millainen opiskelijoiden tietojen, taitojen ja motivaatioiden taso on ennalta, ja tämä lisää eriarvoisuutta. Globaalisti tekniikan kehitys tarjoaa lupauksen kaikkien kansojen pääsystä koulutuksen piiriin, mutta jos tämä tapahtuu Länsimaiden ehdoilla, se ei ole vapauden, veljeyden ja tasa-arvon hengen mukaista. Kansojen oman äänen pitäisi kuulua koulutuksen muotoutumisessa, ja tässä tarvitaan voimakas käännös kohti sisältöjä ja eettisiä ja sivistyksellisiä arvoja.
Tietokoneiden määrä kotitalouksissa korreloi selvästi perhekoon kanssa eli lapset ovat avain tietokoneen hankintaan kotiin. Vuonna 1999 vain puolella lapsiperheistä on internet-yhteys, joten Juha Nurmela suositteli pidättyväisyyttä verkko-opetuksen kehittämisessä. Hän myös pahoitteli sitä, että hänen mielestään opetuksessa erinomainen cd-rom on jäänyt verkkobuumin jalkoihin, vaikka cd-rom -asemia kotitietokoneissa on enemmän kuin internet-yhteyksiä.
Etätyötä arvioi voivansa tehdä noin 10 - 17 % suomalaisista, eri asia on, kuinka moni olisi halukas sitä tekemään.
Tekstiviesti on nimenomaan nuorten suosima väline. Vanhemmista miehistä harvemmat ovat lähetelleet tekstiviestejä.
85 % kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että tietotulva ei haittaa heitä. Voi olla, että osuus olisi toisenlainen niiden ihmisten keskuudessa, jotka rakentavat tietoyhteiskuntaa. Tosin tämäkin prosenttiluku on hieman pienentynyt vuodesta 1996. Tutkimus osoitti selvästi, että tietokoneiden käyttö ei ole vähentänyt sosiaalista kanssakäymistä vaan aika tietokonetta varten on otettu lähinnä television katselusta ja epämääräisestä oleskelusta.
Koululaitos ansaitsee sulan hattuunsa siitä, että nuoret pääsevät koulun kautta tietokoneen ääreen ja esim. yhteyksiin asiantuntijoiden kanssa.
Virtuaaliyliopisto- ja -korkeakoulusymposiumissa pidettiin lisäksi
seuraavat esitykset:
Timo Väliharju Tampreen yliopistolta puhui opetusteknologiasta suomalaisissa korkeakouluissa. Yliopiston opettajilla tekniikan käytön osaaminen on vaatimatonta. Monilla se rajoittuu Wordin, Excelin ja vastaavien käyttöön. Opettajat tarvitsisivat teknistä tukea sekä strategista konsultointia, koska eivät tiedä, miten lähteä eteenpäin ja mihin pitäisi päästä. Kun oppilaitoksissa ei ole yhteistä näkemystä, osaaminen henkilöityy yksilöihin. Oppilaitoksista ei myöskään löydy kurssitietopankkia, jota voisi jatkossa käyttää.
Tampereen yliopistolla käytetään WebCT-ympäristöä, josta löytyy tietoa osoitteesta http://webct.uta.fi:8900. Välineen käyttöä on parissa vuodessa koulutettu opettajille ja 50 opettajaa on jo ympäristöä käyttänytkin. Koulutus on ostettu atk- ja tk-keskuksilta räätälöitynä ja sen hinta on ollut 100 mk / kurssi / kurssilainen.
Opettajilla on aika vähän kokemusta sisällöntuotannon vaativuudesta. Materiaalintuotantopalkkioita ei ole eikä materiaalia tuoteta pelkillä opetuspalkkioilla. Tekijänoikeudet verkkomateriaalissa ovat ongelmallinen kysymys. Aiemmin, kun kurssi oli mennyt ohi, materiaali oli edelleen opettajalla, mutta nyt se jää palvelimelle. Materiaalia ei kuitenkaan laitos tai toinen opettaja saa käyttää ilman lupaa.
Timo Väliharju lopetti esityksensä muistuttamalla, että verkko-opetukseen panostamiseen tulee paineita toisaalta julkisesta koulutuspolitiikasta, toisaalta opiskelijoilta.
Riitta Rinta-Filppula kertoi mielekkäästä oppimisesta virtuaaliyliopistossa, jossa ovat mukana mm. CERN ja Tampereen tekninen korkeakoulu. Hän kuvaili, miten fyysikot eri puolilla maailmaa käyttävät tietoverkkoa ja videoneuvotteluja yhteisessä oppimisessa. Ympäristössä on suorat lähetykset, joista osa on reaaliaikaisia ja interaktiivisia, osa joukkolähetyksiä, sekä ajasta ja paikasta riippumaton verkkopalvelu. Ympäristöön voidaan tallentaa videoneuvottelut RealVideo-muodossa sekä fyysikoiden käsin tekemät kalvot (fyysikot eivät suostu tekemään kalvoja muuten kuin käsin). Sieltä löytyy myös projektityöskentely-ympäristö sekä muu materiaali. Paikallisohjauksella voidaan täydentää jakelutietä, jotta saavutetaan merkityksellistä oppimista.
Lisätietoa ympäristöstä löytyy osoitteista http://cern.ch/webuniversity sekä http://webcast.cern.ch.
Esitys oli rakennettu mielenkiintoiseksi vuoropuheluksi pedagogisia kysymyksiä ja täsmennyksiä esittävän Kari Kiviniemen ja AVERKO-ympäristöstä vastaavan Anitta Pehkosen välille. Kari Kiviniemi kysyi, onko verkko-oppimisessa avoimuutta olemassa, kun ryhmäpedagogiikka edellyttää kuitenkin tiettyä aikajännettä: tiettynä aikana tehdään tietyt tehtävät. Lisäksi 80 %:ssa opintojaksoja on myös lähiopetusta, joka edellyttää tiettyä aikaa ja paikkaa.
Yhteisöllisyys ja verkko-oppimiskulttuuri syntyvät hitaasti, toisaalta siksi, että opiskelijat pelkäävät näyttää tietämättömyyttään, toisaalta siksi, että opettajan verkkopedagoginen näkemys kehittyy vähitellen. Ensimmäisessä vaiheessa opettaja käyttää verkkoa vain omassa työssään, sitten opetuksen osana ja vasta kolmannessa vaiheessa hän löytää verkon tarjoamat uudet mahdollisuudet oppimiselle. Vajaan vuoden sisällä tosin on tapahtunut paljon kehitystä.
Eri ryhmätyöohjelmistoissa on erilaisia pedagogisia lähtökohtia. Opettajan tehtävänä verkkoympäristössä ei kuitenkaan ole oppisisältöjen välittäminen vaan ohjaaminen. Vuorovaikutus verkon välityksellä on edelleenkin ongelmallisempaa kuin luokkahuoneessa - tosin opetus sielläkään ei aina ole hyvää. Keskusteluryhmä verkossa voi rönsyillä linjattomasti, joten ohjauksen merkitys on tärkeä. Vuorovaikutuksen tukeminen vaatii suunnittelua ja tietoista paneutumista.
Seppo Pohjolainen esitteli TTKK:ssa kehitetyn A&O -oppimisympäristön ja sen materiaalilähtöisen näkökulman. Oppimisympäristöä hyödynnetään myös tutkimuksessa. Ympäristössä on jokaisesta opiskelijasta kortti, johon opiskelija on itse voinut kuvata itsensä. Korttien avulla opiskelijat tutustuvat yllättävän nopeasti toisiinsa. Navigointijärjestelmä on käsitekartan muodossa. Opiskelijat sijoittavat omat ratkaisunsa verkkoon, ja näistä käydään pedagogista keskustelua keskusteluryhmässä.
Aluksi opiskelijat pitivät luentomonistetta hypertekstiä parempana, mutta kun materiaaliin lisättiin aktiivisia elementtejä kuten itsetarkistavia tehtäviä, opiskelijat pitivät enemmän hypertekstistä.
Opiskelijat pitävät opiskelun vapaudesta A&O -ympäristössä. Ympäristön tarjoama vapaus on sellainen, jota lahjakkaat opiskelijat osaavat käyttää.
Lisätietoja A&O -oppimisympäristöstä löytyy osoitteesta http://matwww.ee.tut.fi/ao.
Teemu Leinonen kertoi Future Learning Environment (FLE) -oppimisympäristöstä. Kyseessä on BSCW:n lähdekoodin pohjalta kehitetty tiedonrakentamisympäristö, jota voidaan yhdessä kehittää open source -periaatteella. FLE toimii millä tahansa selaimella, myös tekstipohjaisella sekä esim. Nokian Communicatorilla. Jokaisella käyttäjällä on oma verkkotyöpöytä ja tiedonrakennusprosessi etenee ketjuina, joissa viestit luokitellaan Hakkaraisen, Longan ja Lipposen kirjassa "Tutkiva oppiminen - älykkään toiminnan rajat ja niiden ylittäminen" esitellyn konseptin mukaisesti.
Lisätietoja FLE-oppimisympäristöstä löytyy osoitteesta http://fle.uiah.fi.
Jarmo Riipinen esitteli Elisa Communicationsin oppimisympäristön, joka on kehitetty nimenomaan opettajan eikä opiskelijan tarpeita ajatellen. Opettaja voi tehdä materiaalin itse tai käyttää hyväkseen muiden materiaaleja. Ideana on, että kun teet hyvän materiaalin, sitä voidaan käyttää muuallakin. Opiskelija tekee oppimisympäristössä sitä, mitä opettaja on ajatellut hänen siellä tekevän.
Elisa Communicationsin ympäristössä on käytössä ryhmätyövälineet, kalenteritoiminto, muistiot ja koemoottorijärjestelmä automaattiarvosteluineen. Ympäristö on modulaarinen, joustava ja Suomessa aiheesta kiinnostuneiden organsaatioiden ehdoilla rakennettu.
Erno Lehtinen käytti paneelissa kokoavan, pedagogisen ja syvällisen puheenvuoron. Hän totesi, että kun teema kuumenee liikaa, käsitteet kärsivät, ja niin on nyt käymässä oppimisympäristön käsitteelle. Mikään tässä paneelissa esitellyistä välineistä EI OLE oppimisympäristö. Aina, kun siirrytään uusiin ratkaisuihin, monet asiat tulevat kömpelömmiksi.
Verkko-oppimiseen siirtyminen on erilaista silloin, jos opiskelijat ovat jo valmiiksi etäällä opettajasta kuin silloin, kun toimitaan yhden oppilaitoksen sisällä. Jälkimmäisessä tilanteessa virtuaalisuus ei paranna laatua.
Voisiko olla yhtä ideaalista välinettä, joka hanskaisi kaikki tilanteet ja oppilaitokset? Perinteisen etäopetuksen tueksi WebCT voisi olla mainio väline, yritys taas kallistuisi Soneran ympäristön puoleen, innovatiivisissa tiedonrakennusprosesseissa FLE olisi ehdoton ja matematiikan opiskelua varten olisi luontevinta valita A&O. Jokainen yksittäinen järjestelmä on rajattu ja vanhenee erittäin nopeasti. Miten järjestelmää kehitettäessä tehty luova työ voitaisiin hyödyntää?
Tulevaisuuden oppimisympäristössä pitäisi olla:
Erno Lehtinen painotti, että oppilaitoksen ei pidä joutua
integroidun järjestelmän ansaan. Kun oppimisympäristöä
valitaan, pitää miettiä, minkä lisäarvon se tuo
tullessaan. Tällä hetkellä olemme vasta oppimisympäristöjen
kehityksen alkuvaiheessa.
Jarmo Viteli heitti kalvolle muutaman oppimisympäristöihin liittyvän osoitteen:
Medialukutaidon portaat ovat:
Medialukutaitoon kuuluu paitsi kriittisyys myös kyky nauttia.
Viestimiseen tarvitaan
Marja-Liisa Viherä esitti viestinnän kehän, jossa
oli seuraavat elementit: lähettäjä - idea - kiteytys - sanoma
- muokkaus - viesti - koodaus - fyysinen informaatio - siirto - fyysinen
informaatio - dekoodattu viesti - tulkinta - sanoma - ajattelu - ajatus
- vastaanottaja. (Kursiivilla merkityt osat ovat insinöörien
aluetta, sen molemmilla puolilla olevat ovat humanistien aluetta.)
Marja-Liisa Viherä painotti, että yhteisöllisessä viestinnässä kaikkien pitäisi olla mukana. Osalla ei kuitenkaan ole yhteensopivaa liittymää, osa ei osaa tulkita viestiä ja osalla ei ehkä edes ole motivaatiota kuulua yhteisöön. Matkaviestin yhdistää ihmiset langallista viestintä paremmin. Tietotekniikkaa pitäisi käyttää siksi, kun se on hauskaa eikä siksi, että sitä on pakko käyttää.
Marja-Liisa Viherä kertoi erään kerhon jäsenkirjeiden lähettämisestä esimerkkinä yhteisöllisestä viestinnästä. Sihteeri oli ehdottanut, että kerhon 600 jäsenkirjettä lähetettäisiin sähköpostitse. Isännistön jäsenet olivat kuitenkin sitä mieltä, että perinteinen jäsenkirje on mukavampi saada ja jäsenkirjeitä on kiva tehdä talkoilla. Niinpä sovittiin päivämäärä, jolloin isännistö kokoontuisi talkoisiin kuorittamaan ja postittamaan jäsenkirjeitä. Sihteeri lupasi tuoda talkoisiin eväätkin kaikille. Kun ajankohta läheni, yksi toisensa jälkeen ilmoitti esteestä. Sihteerin lisäksi paikalle tuli yksi toinen henkilö, joka heti tultuaan ilmoitti, että hänen pitää varttitunnin kuluttua lähteä kutsuihin ja itse asiassa hänen miehensä odottaa autossa.
Marja-Liisa Viherä kysyi, onko viestintävalmiuksista huolehtiminen yksilön vai yhteisön vastuulla ja muistutti, että myös kuurojen ja sokeiden pitää päästä mukaan viestintään. Kansalaiset hän jakoi viestintätapojen mukaan viiteen ryhmään:
Viestintätaidoissa on kyse ihmisten taidoista hallita omaa
elämäänsä. Viestintätaitoja ovat:
Viestintä voidaan jakaa integroivaan ja luovaan viestintään.
Jälkimmäistä on vaikea siirtää verkkoon. Mutta
miksi opiskelijat kirjoittavat opettajan pöytälaatikkoon?
Marja-Liisa Viherä lopetti esityksensä aforismeihin: