Seija Ristimäki toivotti meidät tervetulleiksi tutustumaan EVTEKin viestintätekniikan ja Digital Information Provision -koulutusohjelmiin. Erkki Rämö esitteli koulutusohjelmia, projektitoimintaa ja yritysyhteistyötä. Hän kuvaili kulttuurien yhteentörmäyksiä EVTEKissä, kun kampuksessa on edustettuina yli kolmekymmentä maata eri puolilta maailmaa. Veli-Pekka Lifländer kertoi yhteistoiminnallisesta projektioppimisesta verkossa, josta oli juuri ilmestynyt Editan kustantamana hänen kirjansa Verkko-oppiminen – yhteistoiminnallinen projektioppiminen verkossa.
Verkkojulkaisemisessa EVTEK on edelläkävijä niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Multimediatekniikka on yksi EVTEKin avainalueista ja alan kiihkeää kehitystä kuvastavat vuosittain lennossa vaihdettavat opintosuunnitelmat.
Rompulla olevaa materiaalia ei voi päivittää samalla tavalla kuin verkkomateriaalia. Jotkut tiedot, kuten videolaitteistojen määrä, ovat ehtineet muuttua rompun valmistumisen jälkeen. Laadittu esittelymateriaali on rompulla jaeltavassa muodossa eikä toimi vielä verkossa.
Portfolioajattelu korostuu opiskelussa. Opiskelija kerää koko ajan portfoliota, josta syntyvää kokonaisuutta hän voi myöhemmin esitellä vaikka työnantajalleen.
Kysyimme, miten kurssimateriaalin päivittäminen verkkoon hoidetaan.
Eri kursseilla käytännöt vaihtelevat, mutta seuraavia tapoja
käytetään ainakin:
Verkkosivuston ylläpidosta huolehtivat opiskelijat ja Hannu Markkanen, jonka osuus rahoitetaan Leonardo-projektista. Lisäapuna on yksi tekninen tukihenkilö, jota luonnehdittiin itsensä tukasta ylös kiskoneeksi taruhenkilöksi. Opiskelija-assistentteja pyritään rekrytoimaan ja rahaakin tähän löytyisi, jos vain sopivia ja halukkaita henkilöitä löytyisi.
Kun yrityksille tehtävistä projekteista sovitaan, pitää
muistaa kaksi asiaa:
Kaikki EVTEKin oppimismateriaali on kahdella koneella, jotta yhden koneen kaatuminen ei estä oppimista.
Lifländerin kotisivulta http://www.evitech.fi/~vlifland on linkit kaikkiin hänen kursseihinsa. Opiskelijoiden kallista aikaa ei tarvitse käyttää asioiden selittämiseen moneen kertaan, kun ne voi lukea verkosta. Opiskelijat lähettävät kurssin alussa sähköpostilla itsestään tietoja, joiden perusteella joukosta voidaan poimia gurut kurssiassistenteiksi.
Aiheideointi on tärkeä asia projektioppimisessa. Opiskelijoiden pitää hyväksyä aihe ja sitoutua siihen. Aiheen pitää tietysti olla paitsi kiinnostava myös toteuttamiskelpoinen.
Oppimisessa reflektio on tärkeää. Koko ajan työn edetessä katsotaan taaksepäin arvioiden koko prosessia, sekä omia että opettajan tekemisiä. Kaikki arviointi on näkyvissä verkossa.
Lifländer on koonnut materiaalehinsa linkkilistoja verkossa oleviin ohjeisiin. Niiden avulla opiskelijat voivat opetella käyttämään valitsemiaan työkaluja.
Kurssin eteneminen on kuvattu verkossa taulukkomuodossa: projektit rinnakkain ja niiden eri vaiheet allekkain. Taulukosta näkee heti eri projektiryhmien etenemisen - eikä silloin kehtaa viivytellä, kun muut näkevät heti tilanteen.
Kurssimateriaalissa on myös linkki edellisen kurssitoteutuksen materiaaleihin. Lifländer sanoikin, että tämä on vakoilukurssi. Hän kehottaa oppilaita vakoilemaan ja ottamaan oppia muista. Projektiryhmät ovat toinen toistensa johtoryhmiä, joten ne osallistuvat automaattisesti toistensa projekteihin.